Jobin, Chapter 14

1. Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,    2. Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.    3. Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.    4. Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?    5. Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.    6. Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.    7. Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:    8. Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,    9. Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.    10. Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?    11. Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,    12. Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.    13. O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua.    14. Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,    15. Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;    16. Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?    17. Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.    18. Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,    19. Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.    20. Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.    21. Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.    22. Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.