1. (039:4) Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
2. (039:5) Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
3. (039:6) Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
4. (039:7) Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
5. (039:8) Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
6. (039:9) sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
7. (039:10) Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
8. (039:11) se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
9. (039:12) Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
10. (039:13) Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
11. (039:14) Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
12. (039:15) Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
13. (039:16) Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
14. (039:17) Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
15. (039:18) Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
16. (039:19) Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
17. (039:20) Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
18. (039:21) Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
19. (039:22) Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
20. (039:23) Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
21. (039:24) Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
22. (039:25) Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
23. (039:26) Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
24. (039:27) Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
25. (039:28) Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
26. (039:29) Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
27. (039:30) Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
28. (039:31) Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
29. (039:32) Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
30. (039:30) Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
| 
